Mikä on moderni portfolioteoria?
Moderni portfolioteoria (MPT) on taloustieteilijä Harry Markowitzin vuonna 1952 kehittämä teoria, joka tarjoaa systemaattisen lähestymistavan sijoitussalkun tuoton ja riskin hallintaan. Teoria korostaa sijoitusten hajauttamista, jotta salkun kokonaisriskiä voidaan vähentää ja saavuttaa optimaalinen tuotto-riskisuhde.
Historia ja kehitys
Nykyajan sijoittajalle on lähes itsestään selvää, että sijoittamisessa tuotto ja riski kulkevat käsi kädessä ja että omaan sijoitussalkkuun kannattaa valita useita keskenään erilaisia sijoituskohteita – eli hajauttaa sijoituksia. Aina näin ei kuitenkaan ole ollut.
1900-luvun alussa osakesijoittamiseen suhtauduttiin yleisesti lähes uhkapelin kaltaisena toimintana. Sijoittaminen perustui pääasiassa yksittäisten yritysten analysointiin ja osakkeiden poimintaan, eikä sijoitusportfolion ajatusta tunnettu sen nykyisessä muodossa.
Vuonna 1952 kun yhdysvaltalainen taloustieteilijä Harry Markowitz julkaisi tunnetun artikkelinsa Portfolio Selection syntyi systemaattinen tapa rakentaa sijoitusportfolio ja hallita sen riskiä. Vaikka sijoittajat ennen Markowitzia ymmärsivät intuitiivisesti, että “kaikkia munia ei kannata laittaa yhteen koriin”, Markowitz oli ensimmäinen, joka loi matemaattisen perustan tälle ajatukselle.
Markowitzin käänteentekevä työ tunnetaan nimellä moderni portfolioteoria (MPT). Modernin portfolioteorian vaikutus sijoitustoimintaan on ollut merkittävä, ja se on yksi rahoituksen alan keskeisistä teorioista. Harry Markowitz palkittiin työstään taloustieteen Nobelilla vuonna 1990.
Hajautus ja tehokas rintama
Moderni portfolioteoria on matemaattinen malli, jonka avulla sijoittaja voi rakentaa sijoitussalkun, joka saavuttaa parhaan mahdollisen tuoton suhteessa valittuun riskitasoon.
Teorian keskiössä on ajatus sijoitusten hajauttamisesta. Omistamalla useita eri arvopapereita ja omaisuusluokkia, kuten osakkeita ja korkoja, sijoittaja voi pienentää salkkunsa riskiä verrattuna siihen, että omistaisi vain yhtä arvopaperia tai omaisuusluokkaa. Riskin pienentämisessä olennaista kuitenkin on, että sijoituskohteet ovat keskenään riittävän erilaisia. Esimerkiksi sateenvarjoja ja aurinkorasvaa kauppaavien yhtiöiden osakekurssien voidaan ajatella käyttäytyvän eri tavalla: toinen menestyy sateella, toinen auringon paistaessa. Yhdistämällä nämä kaksi keskenään erilaista sijoituskohdetta, sijoittaja voi pienentää salkkunsa kokonaisriskiä.
Modernin portfolioteorian mukaan yksittäistä sijoituskohdetta ei tulisikaan arvioida irrallaan toisistaan, vaan tarkastella kuinka sijoituskohde vaikuttaa koko salkun tuottoon ja riskiin.
Modernissa portfolioteoriassa riskillä tarkoitetaan sijoituskohteen tuottojen keskihajontaa eli volatiliteettia. Mitä enemmän tuotot heiluvat, sitä riskisemmästä sijoituskohteesta on kyse. Koko sijoitussalkun riski muodostuu yksittäisten sijoituskohteiden riskistä sekä siitä miten ne korreloivat keskenään. Sijoituskohteiden korrelaatioita analysoidaan kovarianssin avulla, joka on tilastotieteellinen mitta niiden riippuvuussuhteista.
Modernin portfolioteorian mukaan kullekin riskitasolle on löydettävissä optimaalinen sijoitussalkku, joka tarjoaa sijoittajalle parhaan mahdollisen tuoton suhteessa riskiin. Kun nämä salkut asetetaan kuvaajaan, jonka pystyakseli kuvastaa tuottoa ja vaaka-akseli riskiä, syntyy kaareva viiva, jota teoriassa kutsutaan nimellä tehokas rintama (efficient frontier).
Sijoittaminen tehokkaan rintaman alapuolella sijaitsevaan sijoitusportfolioon ei ole suositeltavaa, koska se ei tarjoa maksimaalista tuottoa suhteessa riskiin.
Yritysriski ja markkinariski
Modernin portfolioteorian mukaan osakesijoittaja kohtaa kahden tyyppistä riskiä: yritysriskiä (epäsystemaattinen riski) ja markkinariskiä (systemaattinen riski).
Yritysriski eli epäsystemaattinen riski liittyy yksittäisiin sijoituskohteisiin. Epäsystemaattista riskiä ovat esimerkiksi yrityksen epäonnistunut tuotelanseeraus tai toimitusjohtajan väärinkäytökset. Hajauttamalla sijoituksia useisiin kohteisiin sijoittaja voi vähentää epäsystemaattista riskiä.
Markkinariski eli systemaattinen riski liittyy markkinoiden yleiseen kehitykseen, jolta sijoittaja ei voi hajauttamalla suojautua. Systemaattista riskiä ovat esimerkiksi inflaatio, korkotason muutos tai luonnonkatastrofi.
Teorian oletukset ja kritiikki
Moderni portfolioteoria tekee tiettyjä oletuksia, joita on myös kritisoitu. Teoria esimerkiksi olettaa, että sijoittajat kaihtavat riskiä, toimivat rationaalisesti ja että heillä on yhteinen käsitys sijoituskohteiden tulevista tuotoista. Todellisuudessa sijoittajat eivät kuitenkaan aina toimi rationaalisesti, eikä yksimielisyyttä tulevista tuotoista ole.
Modernia portfolioteoriaa on kritisoitu myös siitä miten se määrittelee riskin. Teoria määrittää riskin tuottojen heiluntana eli volatiliteettina riippumatta siitä, onko tuotto positiivista vai negatiivista. Todellisuudessa sijoittajat pitävät riskinä kuitenkin vain tappioita. Tähän kritiikkiin vastaa muun muassa postmoderni portfolioteoria (PMT), joka määrittelee riskin vain negatiivisena tuottona.
Yhteenveto
Moderni portfolioteoria on mullistanut sijoittamisen käsitykset tarjoamalla systemaattisen lähestymistavan sijoitussalkun riskin ja tuoton hallintaan. Harry Markowitzin vuonna 1952 kehittämä teoria on yksi rahoitusteorian kulmakivistä, ja sen periaatteet ohjaavat yhä laajasti sijoittajien päätöksentekoa.
Teorian tärkein oppi on, että hajauttamalla varat keskenään erilaisiin sijoituskohteisiin ja omaisuusluokkiin sijoittajat voivat vähentää portfolionsa riskiä ja pyrkiä saavuttamaan optimaalisen tuotto-riskisuhteen. Moderni portfolioteoria on edelleen erittäin ajankohtainen ja hyödyllinen työkalu sijoitusstrategioiden suunnittelussa.
